maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulupyhiä!!

Mukavaa Tapaninpäivää myrskysäässä! Funya nauttinut ensimmäisestä joulustaan, mamma ei toki niin iloinen Funyan tempauksille.

Aatonaattona olin valmistamassa lohikakkua, loimulohta pöydällä 450g. Vein tyttären serkulle kylään ja Funya jäi alakeraan ja portit olivat kiinni. Kun saavuin kotiin ihmettelin alakerrassa olevaa kalan hajua, avasin portit ja menin yläkerrtaan, keittiöön. Loimulohi oli poissa ja pöydällä oleva piparkakkutalo oli myös kokenut pari kunnon nuolaisua - tomusokeri poissa... Funya oli hypännyt turvaportin yli, käynyt syömässä ja hypännyt takaisin eteiseen... ei muuta kun uutta kalaa ostamaan...

Jouluaattona meinasi mennä koko joulukinkku Funyan suuhun... yllätin Funyan keittiöstä (mummolassa) kinkku pala suussa - oli lyönyt hampaat kinkkuun ja puraissut aika mojovan palan. kyllä meillä on sellainen ruoka rosvo...

Joululahjoistaan oli todella intona. Funya luulikin sitten että kakki lahjot ovat hänen ja yritti iskeä niihinkin hampaansa. Onneksi yhdestä paketista löytyi ISO puruluu, joten sen kanssa olikin sitten teemistä ja muut saivat avata rauhassa omat lahjansa. 

Uutta Vuotta odotellessa!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kani-Kamu

Käytiin viikonloppuna moikkaamassa Peppe-kania. Funya oli aikaisemmin kiinnostunut, mutta varovainen kanin kanssa. Nyt oli valmis hyökkäämään häkin sisälle. Funya ei malttanut tulla häkin luota pois. Joutui välillä jäähylle, mutta heti kun pääsi vapaaksi meni hiipien häkin luokse. Leikkasin Peppen kynnet ja silloin Funya pääsi tekemään parempaa tuttavuutta. Nuoli korvat ja kasvot - peppe ressukka - varmaan aika outoa kun tulee märkä mieli joka kerralla kastelee koko pään;-)))
Sunnuntaina olimme taas makkararingissä;-)) Funya oli hiukan arempi tällä kertaa, olisikohan vaikuttanut kun uusia paikalla ja sitten meitä myös oli useampia kuin viimekerralla. Katsotaan taas ensi kerralla miten menee.
Funya kasvu tuntuu hidastuneen, kovasti nuolee joten saas nähdä onko juoksuaika tulossa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pentutreffit sateessa!!! Niin kuin koirista näkee;-))

Aivan mahdotonta saada koirista kuvaa, koko ajan säntäävät ympäriinsä. Monessa kuvassa olikin ainoastaan nurmikkoa kuvattu;-)) Ihana nähdä kun temmeltävät ja nauttivat olostaan...








lauantai 3. joulukuuta 2011

Agility- ja PK-haku treeni kuulumisia!

Viikolla olimme agility treeneissä ja Funyan osalta se ei kovin hyvin mennyt. Innoissaan menee esteitä läpi, mutta liiankin innoissaan. Aina esteen, putken ym. jälkeen Funya hyökkää mun hihaan, lahkeeseen ihan vauhkona. Kouluttaja otti käyttöön sellaisen paine pullon jolloin Funya hiukan rauhottui. Koirat meni vuoron perään rataa läpi, ensin A, este, tunneli, valssi ja sitten este, pussi  ja viimeiseksi vielä toinen tunneli. Ensi viikolla taas uudet treenoit;-))

PK-hausta ollaan innostuttu. Funya reipastuu ihan silmissä. Tänään Funya veti hihnassa ihan mahdottomasti kun huomasi että taas mennään metsään syömään;-)) meni innostuneena makkararingissä hakemaan nameja muilta. Vielä ei aloitettu Funyan osalta hakua. Mahdollisesti seuraavalla keralla, mutta vaan jos Funya valmis siihen. Treenien jälkeen onkin kivaa kun kaikki koirat saavat temmeltää keskenään ja onhan mukana myös Funyan sisko Frida.

Huomenna onkin pentutreffit pitkästä aikaa! Kiva nähdä muistaako pennut toisensa ja miltä kaikki näyttävät;-)) Taitaa veli olla jo aikamoinen jässikkä. Funya on nyt 6,5kk, painoa 15,4 kg.